Tiistai 1.8.2023

Ihon pinta

Olemme käsitelleet blogissamme lukuisia ihon läpäisyesteeseen liittyviä teemoja. Tällä kertaa jatkamme hieman samaan aiheeseen liittyvästä teemasta, nimittäin ihon pinnasta ja sen erityispiirteistä. Ihon pinnalla on suuri merkitys koko ihon tasapainoon ja homeostaasiin ja siksi siitä huolehtiminen on tärkeää myös ihonhoidossa. Mikäli ihon pinnan tasapaino järkkyy, voi seurauksena olla lukuisia ihon epätasapainotiloja, kuten kuivumista ja reaktiivisuuden lisääntymistä.

Ihon pinnan erityispiirteet

Ihon pinnalla vallitsee lievästi hapan, noin 5,5 pH. Tällä hieman happamalla pH:lla on valtavan tärkeä rooli ihon homeostaasin kannalta, sillä se vaikuttaa ihon mikrobiomiin eli siihen, mitkä mikro-organismit viihtyvät ihon pinnalla. Elimistössä pH:n sääteyllä on tärkeä rooli patogeeneilta suojautumisessa kokonaisuudessaan, eikä iho siis ole poikkeus. Sama piirre havaitaan esimerkiksi suolistossa, jossa patogeenien kasvua rajoitetaan happaman pH:n avulla. Mikäli ihon pinnan pH muuttuu, heijastuu se suoraan myös mikrobiomiin. Eri mikrobilajit alkavat viihtyä iholla, joka voi näkyä esimerkiksi tulehduksina ja yleisenä ihon epätasapainoa. 

Ihon happaman pH:n muodostamiseen osallistuvat ihon apuelimet, tali- ja hikirauhaset. Talirauhaset ovat tyypillisesti karvatupen yhteydessä sijaitsevia rauhasia, jotka erittävät ihon pinnalle rasvamaisten aineiden seosta, talia. Tali sisältää runsaasti triglyseridejä ja vapaita rasvahappoja. Kun se eritetään ihon pinnalle, triglyseridejä aletaan hajottaa rasvahapoiksi muun muassa eri mikrobien toimesta. Näin ollen vapaiden rasvahappojen määrä kasvaa ihon pinnalla. Talin sisältävillä happamilla rasvahapoilla on tärkeä rooli ihon happaman pH:n muodostumisessa. 

Talirauhasten tavoin hikirauhasten erittämä hiki vaikuttaa ihon pinnan pH tasapainoon. Hikirauhaset voidaan jakaa edelleen ekkriinisiin, apoekkriinisiin sekä apokriinisiin hikirauhasiin, jotka eroavat toisistaan niin rakenteeltaan kuin toiminnaltaankin. Ekkriiniset, eli ”pienet” hikirauhaset ovat suoraan ihon pinnalle avautuvia rauhasia, joita sijaitsee kaikkialla kehossa muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. Ekkriiniset hikirauhaset erittävät hikeä, joka koostuu pääasiassa vedestä ja natriumkloridista (NaCl). Tämä ekkriinisten hikirauhasten erittämä hiki sekoittuu ihon pinnalla taliin ja osallistuu näin ollen yhdessä talin kanssa ihon pH:n säätelyyn.

Tali ja hiki vaikuttavat pH:n lisäksi myös ihon pinnan kosteuspitoisuuteen. Tietyissä sairauksissa hien eritys päättyy kokonaan tai osittain, jonka seuraukset näkyvät merkittävinä elimistön lämmönsäätelyn häiriöinä sekä ihon pinnan voimakkaana kuivumisena. Ilman talin lipidien sekä hien sekoitusta ihon pinta siis muuttuisi paljon, joka näkyisi niin mikro-organismien populaation muutoksissa sekä ihon läpäisyesteen häiriytymisenä. Tämä on hyvä muistaa, sillä monesti miellämme sekä talin että hien vain ikävinä eritteinä ja unohdamme miten tärkeä vaikutus niillä todella on ihomme hyvinvointiin.

Ihon pinnan asukkaat: mikrobit

Ihon pinnalla elää valtava määrä mikro-organismeja, jotka osallistuvat ihon homeostaasin ylläpitoon. Iholla elävät mikrobit voidaan jakaa pysyviin mikrobeihin sekä turisteihin. Pysyvät mikrobit ovat ihon niin kutsuttuja vakioasukkaita, joilla on tärkeä rooli ihon tasapainon ja hyvinvoinnin ylläpidossa. Turistit sen sijaan ovat mikrobeja, jotka viihtyvät ihon pinnalla vain hetken muutamasta tunnista muutamaan päivään. 

Mikrobiomi on jokaisella yksilöllinen ja sen koostumus voi myös muuttua ajan myötä, erityisesti elinympäristön muutosten seurauksena. Elinympäristöjen vaikutusten lisäksi mikrobiomin koostumukseen vaikuttavat monet muutkin tekijät, kuten ihon peseminen, ruokavalio, lääkitykset, pH, lämpötila, UV-säteily sekä vuodenaika. 

Mikäli mikrobiomin monimuotoisuus järkkyy, on seurauksena mikrobiomin dysbioosi eli epätasapaino. Tällöin jokin tietty mikrobiryhmä pääsee valtaamaan itselleen liikaa elintilaa ja seurauksena koko ihon homeostaasi voi häiriintyä. Monimuotoisuus onkin merkittävä säätelytekijä, sillä monet mikrobilajit ovat patogeenisia tai haitallisia vasta silloin, kun niiden määrä pääsee lisääntymään liikaa. Monimuotoisessa mikrobiomissa eri lajit säätelevät toistensa kasvua ja ylläpitävät näin ollen hyvinvoivaa ja tasapainoista mikrobiomia. Hyvänä esimerkkinä toimii bakteeri s. aureus, jolla on lukuisia positiivisia ominaisuuksia ihon homeostaasin kannalta. Liikaa elintilaa vallatessaan se kuitenkin voi aiheuttaa erilaisia ihoinfektioita. Ihon pintaan vaikuttaminen

Ihon pinnasta huolehtiminen on siis hyvin tärkeää hyvinvoivan ihon tavoittelussa. Koska levitämme kosmetiikkatuotteita ihon pinnalle, on selvää että käyttämämme kosmetiikka vaikuttaa näihin ihon pinnan erityispiirteisiin. Onkin hyvin tärkeää miettiä, mitä tuotteita iholle levitämme ja miten ne mahdollisesti vaikuttavat…

Koska ihon pH:lla on suora vaikutus moneen ihon homeostaasin kannalta merkittävään tekijään, on se huomioitu myös monissa kosmetiikkatuotteissa. Tänä päivänä onkin yleistä, että tuotepakkauksessa tuotteen kerrotaan olevan “pH tasapainotettu”. Kosmetiikan pH:n säätelyllä lähelle ihon omaa pH:ta pyritään estämään se, että tuote muokkaisi ihon pH:ta esimerkiksi hetkellisesti emäksisemmäksi. 

Vastaavasti ihon liiallinen peseminen tai liian voimakkaiden pesevien aineiden käyttö voi vaikuttaa ihon pintaan haitallisesti. Liiallinen peseminen liuottaa iholta tärkeitä rasva-aineita, joita tarvitaan ihon läpäisyesteen toimintaan. Samalla vaikutukset heijastuvat mikrobiomiin, joka monimuotoisuus kärsii liiallisesta ja liian voimakkaasta pesusta. Seurauksena ihon pH, mikrobiomi ja suojamekanismit kärsivät ja ihon tasapaino järkkyy, joka näkyy esimerkiksi reaktiivisuuden lisääntymisenä, kuivumisena ja yleisenä epätasapainona. Kannattaakin suosia hellävaraisia puhdistustuotteita, jotka eivät häiritse ihon homeostaasia. Tämä on tärkeä huomio, sillä monesti pois pestävien tuotteiden merkitystä ihon hyvinvointiin vähätellään vaikka niiden merkitys on todettu lukuisissa tutkimuksissa.

Pesemiseen liittyen ihon pinnan homeostaasia tavoitellessa on hyvä huomioida, että myöskään ihon liiallinen kuoriminen ei ole kannattavaa. Liiallinen kuorinta tuskin on edullista ihon hyvinvoinnin kannalta, kun mietitään ihon perusrakennetta. Ihon ylin kerros sarveissolukerros sekä ihon pinnan pH ja mikrobiomi eivät hyödy siitä, että ihon pintaan vaikutetaan tiheästi kuorivilla aineilla. Sen sijaan seurauksena voi olla mikrobiomin dysbioosia sekä sarveissolukerroksen rakenteen vaurioitumista ja ihon erilaisia epätasapainotiloja. Kuorinta-aineiden käytössä siis todellakin vähemmän on enemmän.

Koska poispestävillä tuotteilla voidaan vaikuttaa ihon pinnan erityispiirteisiin, on selvää että myös iholle jätettävillä tuotteilla kuten hoitovoiteilla on tärkeä rooli. Ihon mikrobiomin monimuotoisuuden kannalta tutkimukset ovat osoittaneet että jätettävällä kosmetiikalla on vaikutus mikrobiomiin, mutta vaikutus ei ole läheskään yhtä suuri kuin aiemmin luetelluilla tekijöillä kuten elinympäristöllä ja ruokavaliolla. 

Voimme kuitenkin tukea ihon mikrobiomin monimuotoisuutta valitsemalla kosmetiikkavalmisteita, jotka tukevat mikrobiomia esimerkiksi tuotteen pH:n ja sen sisältämien ainesosien kautta. “Mikrobiomiystävällisinä” ainesosina pidetään esimerkiksi prebiootteja, jotka ovat tyypillisesti erilaisia mikrobien ravintoina toimivia hiilihydraatteja. Tuotteeseen voidaan lisätä myös probiootteja, mutta tämä on valitettavan villi länsi kosmetiikkamaailmassa. Markkinoilla esiintyy paljon harhaanjohtavaa markkinointia probioottien käyttöön liittyen ja välillä tuotteen esimerkiksi kerrotaan sisältävän probiootteja, vaikka siinä olisikin käytetty probioottien lysaatteja. Lysaattimuodossa probiootit eivät enää ole eläviä ja vaikka ne ovat iholle monin tavoin hyödyllisiä, ei niitä saisi kutsua probiooteiksi sillä termillä probiootti viitataan elävään mikrobiin.

Kaiken kaikkiaan ihon pinnan hyvinvoinnista huolehtiminen on tärkeää ja voimme vaikuttaa siihen myös itse monin tavoin. Mielessä kannattaa pitää se, mitä iholle levittää ja miksi. Onko esimerkiksi todella pesevän ja kuorivan tuotteen käyttö tarpeen? Tuotevalintoja tehdessä kannattaa kysyä apua ammattilaiselta, joka osaa tulkita ainesosalistaa ja arvioida sen kautta tuotteiden sopivuutta ihollesi. Kuten sanottu, kosmetiikkamarkkinat ovat suuret ja markkinointi voi olla välillä harhaanjohtavaa, jolloin on vaikea arvioida sitä mikä on totta ja mikä ei. Meidän puoleemme voit aina kääntyä kosmetiikkaan liittyvien kysymysten kanssa, autamme mielellämme!

Ihanaa elokuuta!

-Tuuli / Kauneushoitola Isla